keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Feministin kesä 4: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Like 2017 (2014)
Suom. Aura Sevón
304 s.
Pisteitä: 4/5
"Jotkut salissa arvioivat hänen lapsekkuutensa astetta. Suorituksen aikana kasvot pysyvät täysin ilmeettöminä, se kylmähermoisuus, ja miten se kiskoo verryttelypuvun päälleen heti pisteiden selvittyä, merkillinen minivirkailija-akrobaatti! Kun törmäsin tyttöön olympiakylässä toissa aamuna - se oli käymässä lääkärintarkastuksessa - se ei silmäänsä räpäyttänyt, kasvot aivan elottomt. Mitä se osaa kertoa meille? Pitää jogurtista muttei syö leipää. Mahtavaa! Meillä on edessämme 40-kiloinen kommunistirobotti. Se on kyllä myönnettävä, että lapsessa on tiettyä sulokkuutta, mutta se on kylmää, tehokasta sulokkuutta. Nyt ollaan, kuulkaa, kaukana neuvostovoimistelijoiden lyyrisyydestä, voi kyllä, ei tietoakaan Tsaikovskista ja joutsenista, nämä romanilaistylleröt ovat koiranpentuja, jotka pannaan tekemään temppuja, ja ne onnistuvat ja palvelevat valtiota. Tässä on kyse laskelmoinnista, geometrisen tarkasta laskelmoinnista."
Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt tuli vastaan kirjastossa. Se, samoin kuin kirjoittaja, Lola Lafon, oli minulle tuntematon teos, jota en ollut ehtinyt nähdä vielä blogivirrassakaan. Teos lupasi kuitenkin hyvää: kyse on nuoren urheilijanaisen tarinasta. Feministiä aihe kiehtoi, ja päätökseni tarttua romaaniin oli onnistunut.

Lafonin teos kertoo tositapahtumiin pohjautuvan tarinan, jonka keskiössä on romanialainen, 70-luvulla huippu-urheilijaksi noussut Nadia Comaneci. Romaanissa seurataan Nadian kasvua huippu-urheilijaksi, joka ei koskaan saa olla todellinen lapsi tai todellinen tyttö, ja joka lopulta päätyy jättämään kotimaansa. Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt tarkastelee nuoren lapsivoimistelijan elämää kriittisesti, huomioi yhteiskunnalliset olosuhteet ja paljastaa raakoja yksityiskohtia kommunistisen valtion urheilullisista tavoitteista. Nadia on ollut ylistetty urheilija, mutta kuten Lafon tekstissään osoittaa, on tyttö maksanut menestyksestä hintansa.

Lafon kuvaa Comanecin elämää niin kiinnostavasti, että minun piti kesken lukemisen selvittää, millaisesta urheilijasta on kyse. Youtube esittää Comanecin ensimmäisen täyden kympin suorituksen täällä, ja tapahtumaan viitataan Lafonin romaanissa useasti. Romaania eivät kuitenkaan tee kiinnostavaksi Nadian urheilulliset suoritukset vaan se, miten Nadiaa on naisena ja naiskehona kohdeltu. Jo alussa käy ilmi, että Nadiaa ei nähdä lapsena eikä tyttönä, vaan hän on valtion omaisuutta, mahdollisuus päihittää pahin kilpakumppani, Neuvostoliitto. Nadiaan kohdistetaan runsaasti vaatimuksia: syödä saa vain niukasti, kotona ei saa käydä, ystäviä ei saa tavata, naiseksi ei saa kasvaa. Voimistelijalta vaaditaan ulkonäköä, joka ei saa olla naisellinen mutta ei miehekäskään. Naiskehoon kasvamista pidetään urheilupiireissä niin traagisena tapahtumana, että Nadia itkee vuolaasti, kun kuukautiset, sairaus, alkavat. Kun Nadia viimein pääsee kovaotteisen, julman valmentajansa käsistä pois, media syyttää yhä nuorta tyttöä lihomisesta. Kommunistinen Romania näkee Nadian vain naiskehona, jonka he omistavat ja jonka on käyttäydyttävä vain siten, kuin he haluavat sen käyttäytyvän.
"Ja viimeiset kuukautiset alkoivat koska? Milloin ajattelit tehdä päätöksen? Oletko ajatellut, että sinä olet velkaa isänmaalle? Oletko miettinyt velvollisuuksiasi meitä kohtaan? Kuule, niitähän riittää. Toveri on suonut sinulle upean elämän näin monen vuoden ajan, joten Nedia, tartu tuumasta toimeen ja osallistu maan tulevaisuuden luomiseen."
Rakenteellisesti Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt koostuu kahdenlaisesta tyylistä. Ensinnäkin Nadian elämää kuvaa kaikkitietävä hänkertoja, joka painottaa vuoroin Nadian läheisten, vuoroin Nadian näkökulmaa. Kursiivilla puolestaan esitetään ne kohdat, joissa kuvitteellinen kirjailija keskustelee Nadian kanssa kirjan kirjoittamisesta. Metateksti on vahvasti läsnä, ja vaikka Lafon tekee teoksensa aluksi selväksi sen, että puhelinkeskustelut ovat kuvitteellisia, luovat katkelmat vuorovaikutusyhteyden faktan ja fiktion välille. Kerronnan ja metatekstikerronan välinen suhde onkin siinä mielessä kiinnostava, että puhelinkeskusteluissa Nadia yrittää pitää yllä kulissia siitä, että kaikki on ollut parempaa kuin kirjailija kuvittelee. Lafon onnistuukin saamaan lukijansa pohtimaan, mikä on lopullinen totuus lapsiurheilijoiden piiskaamisen takana. Ovatko he olleet onnellisia? Romaanin loppuosa painotata kirjailijan työskentelymenetelmiä ja sitä tiedon viidakkoa, johon hän romaania kirjoittaessaan törmää. On vaikea olla lukematta tekstiä osana Lafonin kokemuksia - henkilökohtaisuus on jollakin tavalla läsnä. Loppuosa jää mielestäni irralliseksi muusta tekstistä, enkä oikein ymmärtänyt sen funktiota. Nadian elämästä kertova osa luistaa sujuvammin.

Lafon kirjoittaa kaunista tekstiä, vaikka toisinaan pilkutetut, runollliset virkkeet alkavat puuduttaa. Kaipasin tekstiin enemmän rytmitystä, vaihtelevempia lausetyyppejä. Itse tarina on kuitenkin erittäin kiehtova kuvaus naiskehosta ja siihen kohdistetuista vaatimuksista. Suosittelen lukemaan tämän! Urheilijalapsen elämä on rankkaa ja julmaa, jopa kidutusta, Lafon osoittaa. Naisten kärsimästä tuskasta, esimerkiksi kuukautisten poisjäämisestä, puhutaan urheilun yhteydessä harvoin. Kannattaa muuten vilkaista seuraavat Ylen artikkelit, joissa puhutaan naisurheilijoiden anoreksiasta ja terveysongelmista.

2 kommenttia:

  1. Nyt kuvaat tätä kirjaa kyllä ihan todella kiinnostavasti. Panin tämän ilmestymisen merkille, mutta unohdin sittemmin. Tässä on niin paljon teemoja, jotka kiinnostaa, vaikka Nadia kohtalo tietysti on ylen surullinen ja on ehkä perverssiä olla kiinnostunut niistä tavoista, joilla häntä kohdeltiin.

    Comaneci on itsekin kirjoittanut muistelmansa (Letters to a young gymnast). Mitenköhän tämä Lafonin kirja suhtautuu siihen?

    VastaaPoista
  2. Tämä on tosi kiinnostava tarina, tartu ihmeessä tähän! Lafon mainitsee loppuviitteissä Comanecin muistelmat useaan otteeseen ja on ottanut paljon (suoriakin) vaikutteita teoksesta. Minusta tämä on Lafonilta hieno onnistuminen, sillä se laittoi tämän 90-luvun lapsen selvittämään, kuka Nadia oikein oli.

    VastaaPoista