Siirry pääsisältöön

Sarjakuvakokemuksia

Työt ovat vaatineet viime aikoina veronsa, enkä väsymyksen ja sairastamisen keskellä ole jaksanut lukea kovinkaan paljon. Tällä viikolla löysin kuitenkin lohtua sarjakuvista: suhteellisen lyhyitä kokoelmia ja kertomuksia on helppo lukea. Esittelen tässä lyhyesti muutaman teoksen, jotka olen ahminut sängyn pohjalla maatessani. On yllättävän mukavaa käpertyä sänkyyn kahden peiton alle ja viettää koko ilta sarjakuvia lukien.

Jäsentymätöntä höpsötystä

Luin jo aiemmin tässä kuussa Milla Paloniemen En vaan osaa 2:n, ja nyt tartuin ensimmäiseen osaan. Humoristiset arkistripit, joissa nauretaan päähenkilön toilailuille ja epätäydellisyydelle, huvittavat useimmiten. Millan ja poikaystävän välille rakentuu omasta arjesta tuttuja konflikteja ja hämmentäviä tilanteita, jotka hymyilyttävät väkisinkin. Kokonaisuutena En vaan osaa ei kuitenkaan jäsenny kovinkaan kiinnostavaksi, vaan osastoista huolimatta sarjakuvat hyppelevät tilanteesta toiseen. En vaan osaa sopii niille, jotka kaipaavat humoristista hassuttelua, arkisia kömmähdyksiä ja itseironiaa.

Milla Paloniemi: En vaan osaa
Sammakko 2008
60 s.
Pisteitä: 3/5

Kipeä kertomus

Sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen ei ollut minulle aiemmin tuttu. Keskiviikon nappasin kirjaston vinkkihyllystä. Mustavalkoisessa, rosopintaisessa sarjakuvassa kerrotaan nuoren naisen ja tämän alkoholisti-isän kohtaamisesta, siitä, miten nainen kaipaa isältään anteeksiantoa. Pimeys ja valo vuorottelevat, ja Nieminen kuvaa yksityiskohtaisesti ja vahvasti kärsivän lapsen kasvoja ja katseita. Keskiviikko on kiinnostava ja koskettava sarjakuva, jota olisi lukenut mielellään pidempäänkin. Sarjakuvatoimittajan kirjoittama esipuhe tuntuu turhan mairealta; luotin Niemisen taitavuuteen ilman alkusanojakin.

Emmi Nieminen: Keskiviikko
Kumiorava 2012
37 s.
Pisteitä: 4/5

Vahvasti veistetty

Tässä esittelemistäni sarjakuvista pidin eniten Anne Muhosen Ystäväni varjosta. Se on tarina tytöstä, jolla ei ole ystäviä ja jota kukaan ei puhuttele harrastuksissa eikä hississä. Yksinäisyydessä käpristelevää tyttöä seuraa varjo, kuviteltu ystävä. Varjo symboloi yksinäisen taakkaa ja tuskaa, toivetta siitä, että olisi joku, joka kuuntelisi. Muhosen piirrosjälki on tunnelmallisen kaunista, ja varjosymboliikka on tehokas keino käsitellä yksinäisyyttä ja sen aiheuttamaa kipua.

Anne Muhonen: Ystäväni varjo
Anne Muhonen 2009
45 s.
Pisteitä: 4/5

Kommentit