tiistai 6. kesäkuuta 2017

Yuri Herrera: Maailmanlopun merkit

Yuri Herrera: Maailmanlopun merkit
Sammakko 2016 (2009)
Suom. Einari Aaltonen
Ulkoasu: Riikka Majanen
115 s.
Aloitetaan kansikuvasta (ensimmäinen postaukseni kansikuvahaasteeseeni liittyen): Kirjan lainatessani koin kansikuvan humoristiseksi - luulen sen johtuvan kannen voimakkaista, selkeistä väreistä ja yksinkertaisesta asettelusta. Toisaalta luokittelin kannen Meksikoa stereotypisoivaksi: keltainen, musta ja vihreä assosioituvat vähän liiankin helposti kyseiseen maahan. Kaktus, joka seisoo pimenevän auringon edessä, puolestaan typistää Meksikon punaisenhohtoiseksi autiomaaksi. Sama, Meksikon yhtä tarinaa toistava vaikutelma välittyy edellisesen teoksen, Kartellin trubaduurin, kannesta, joka on kuvattu sivuliepeeseen. Siinä esillä ovat sombrero, paksut, mustat viikset ja harmonikka. Kirjojen kannet voi tietenkin lukea itseironisena tapana lähestyä meksikolaista kulttuuria, mutta tiedä sitten, onko se ollut tarkoitus. Toisaalta ainakin Maailmanlopun merkit on tarinanakin sellainen, joka sopii omaan, puutteelliseen Meksiko-kertomuskaanoniini (ja vastaa länsimaalaista tequila-kaktus-autiomaa-huumekartelli-stereotyyppiä), että pelkistetty, Meksikoon liitettyjä symboleja esittelevä kansikuva sopii siihen. Google-haku tuottaa kaksi kansikuvaa, joista toinen (kurkkaa täältä) on suomalaista versiota vakavampi, kaupunkimaisemaan sijoittuva teos, ja toinen suomalaiseen tapaan pelkistetty ja yksinkertainen, jonkinlaiseen autio- tai karumaahan sijoittuva kuva (täällä).

Kuten sanottua, Herreran teos tuntui juonellisesti stereotypisoivalta. En tiedä Meksikosta juuri mitään, ja jotenkin se, että tässä teoksessa etsitään veljeä, taistellaan rikollisia vastaan ja kohdataan vain alamaailman mieshahmoja, sopii siihen kuvaan, jota Meksikosta usein esitetään. Kirjan päähenkilö, Makina, lähtee etsimään veljään, joka puolestaan on paennut kotoa maatilkkua perimään. Maailmanlopun merkit on lyhyt seikkailukertomus, jossa naissankari ei alistu pelolle. 

Takakannessa Herreran teoksen hehkutetaan olevan yksi mielenkiintoisimmista espanjankielisistä nykyromaaneista. Minä en teoksesta kuitenkaan innostunut. Sen hahmot jäävät litteiksi, eikä heihin pääse tutustumaan; romaani on jollakin tapaa turhan toimintapainotteinen. Kulttuurisen tietämisen puute voi tietysti sekin vaikuttaa, sillä teoksen tapahtumia oli vaikea asettaa minkäänlaiseen aika- tai historiakontekstiin. Teoksen luvataan olevan identiteetinmuutosmatka, mutta minulle muutoksen symbolit jäivät, itse matkaa lukuun ottamatta, etäisiksi. 

Pisteitä: 2/5

Toisaalla: Mummo matkalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti