perjantai 16. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton (päivittyvä postaus; lopuksi)

No niin! Nyt on aika käynnistää kesäinen lukumaraton. Olen varannut hyllyyni rutkasti feminististä luettavaa. Lähden liikkeelle Tuija Lehtisen tytöille suunnattusta nuortenkirjasta Rebekka ja kesäprinssi, joka houkutteli itsensä mukaan maratonille kiinnostavalla kannellaan.

13.30: Maraton alkaa.

15.50 No niin, Lehtisen Rebekka taittui nopeasti. Feministi saa kirjasta paljonkin irti. Lukiessa minua vaivasi pieni tympääntyminen, koska selkeää pääjuonta ei ollut vaan teos oli pikemminkin erilaisia arkipäivän selkkauksia. Hyvä mieli kirjasta kuitenkin jäi. Seuraavaksi siirryn vakavampiin tunnelmiin, kun otan lukuunu Andersonin Lukossa. Moni on tätä suositellut, ja se on mainittu feministisillä kirjalistoillakin. Muistan aloittaneen kirjan yläkoulussa, mutta en sitten tainnut koskaan lukea loppuun.

19.50 Reilut kuutisen tuntia mennyt. Aika on mennyt nopeaa - meillä kävi sukulaisia kylässä ja no, lukiessa aika vain kuluu. Olen päässyt puoleenväliin Andersonin kirjaa, ja nyt alkaa vähitellen tapahtua. Pidän siitä, miten päähenkilön ongelmat tiivistyvät varsin lihallisiin, ruumiillisiin ja visuaalisiin kohtauksiin. Näennäisen tavallinen elämä piilottaa sisäänsä paljon kipua. Pystyn myös samastumaan kipuilevaan teiniin, vaikkei kipupisteemme samoja olekaan. Lukemiseeni vaikuttaa se, että tiedän päähenkilön salaisuuden jo ennakolta. Siksi odotin ehkä vähän toisenlaista kirjaa. Sivuja luettuna 322.

21.40 Sain Andersonin kirjan luettua. Se oli kuin olikin raastava, surullinen ja kuitenkin jollakin tapaa toiveikas romaani. Tänä iltana on tarkoitus jatkaa vielä jonkin aikaa, sitten nukkua hyvät unet ja tehdä loppukiri aamulla. Olen varannut jonkin verran feminististä tietokirjallisuutta luettavakseni, mutta minusta tuntuu, että maraton etenee jouhevammin, kun luen kaunokirjallisuutta. Voi toki olla, että silmäilen edes jotakin artikkelia ennen nukkumaanmenoa. Joka tapauksessa olen innoissani siitä, että olen tuomassa kesäaikaan lukuisia feministisiä teoksia tänne blogiini :)

10.30 Ennen nukkumaanmenoa ehätin vielä Henrik Ibsenin Nukkekodin. Tuo näytelmä on ollut pitkään lukulistallani. Tänä aamuna aloitin Marja Leena Virtasen Aidaa. Se on kiinnostava kertomus naisista. Leppoisasta sävystään huolimatta minua ahdistaa se, että kirjan naiset ovat hyvin sidoksissa yksityiseen ja kotiin. Luettunaa 656 sivua.

13.00 Luin Aidan loppuun. Tarinassa kohtaa monenlaisia naisia, joten sitä on kiinnostava ryhtyä analysoimaan. Päätän maratonini puoli tuntia etuajassa, sillä futiskenttä ja poikaystävän seura houkuttavat tällä hetkellä enemmän. Viimeisimmän parin tunnin aikana luin vielä noin 150 sivua, ja maratonin kokonaissivumääräksi tuli neljä teosta ja 811 sivua. 

6 kommenttia:

  1. Mukavaa maratonia! :) Kiva ajatus, että on selkeä teema luettavissa kirjoissa. Minulla on luettavana hajanaisesti vähän mitä sattuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teema yhdistää mukavasti, vaikka toisaalta erilaisiin teoksiinkin on hauska tutustua lyhyessä ajassa.

      Poista
  2. Oikein hyvän sivumäärän sait luettua! :) Minä vasta aloitan oman urakkani 1-1,5 tunnin päästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle! Kieltämättä tuli taas monta hyvää teosta ehdittyä. Niin sitä vain saa luettua, kun varaa lukemiselle ja keskittymiselle oikeasti aikaa. :)

      Poista
  3. Sinulla oli hyvä teema maratonilla ja luit kyllä paljon! Feminististä kesää odotellessa :)

    VastaaPoista
  4. Teema oli inspiroiva! Kiva lähteä kirjoittelemaan postauksia luetuista kirjoista. Jep, olen ahminut kirjoja nyt kesällä, muutenkin kuin maratonilla, ihan hullun lailla. Toisaalta, nyt kun kerran on aikaa, on mukava käyttää se lukemiseen ja feministinä kasvamiseen :)

    VastaaPoista