maanantai 6. maaliskuuta 2017

Pitääkö yhdeksäsluokkalaisen olla feministi, osa 2

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Otava 2017 (2016)
Suom. Sari Karhulahti
44 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Jep. Asiaa.
"Sukupuolella on merkitystä kaikkialla. Haluankin ehdottaa, että alamme haaveilla erilaisesta maailmasta ja suunnitella sitä. Suunnitella entistä oikeudenmukaisempaa maailmaa. Entistä onnellisempien ja entistä menestyksekkäämmin itseään toteuttavien miesten ja naisten maailmaa. Jotta pääsemme alkuun, meidän täytyy kasvattaa tyttäremme eri tavalla kuin ennen. Ja myös poikamme."
Muutamia viikkoja sitten mediassa kohistiin. Tänä keväänä yhdeksäsluokkalaisille on jaettu tai jaetaan Chimamanda Ngozin feministinen, tasa-arvon puolesta puhuva essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Arvata ei tarvitse - moni pahoitti mielensä ja koki, että vain naisia halutaan puolustaa, miehiä taas syrjiä. Otin omassa blogitekstissäni kantaa kohuun ja pohdiskelin, ennen esseen lukemista, miksi moinen kohu on noussut. Kirjoitin näin:

On aika surullista, että julkisessa keskustelussa kommentoidaan lähinnä sitä, ettei kirjaa pidä jakaa. Harva kuitenkaan perustelee mielipidettään. Feminismin tarvetta ei tiedosteta, koska feminismi nähdään kapeampana liikkeenä kuin mistä siinä oikeasti on kyse. Osansa on tietysti silläkin, ettei tiettyä joukkoa kiinnosta se, mihin feminismiä tarvitaan - he eivät näe sille tarvetta. Ilta-Sanomien kommentteja lukiessa tulee vain paha mieli - miehet meuhkaavat, että heidän poikiaan tulee kunnioittaa yhtä lailla kuin toisten tyttöjä. Se, että tytöt saisivat edes joskus oman hetkensä, ei pälkähdä mieleen, koska naisten syrjimistä ei nähdä vuosisatoja kestäneenä ongelmana. Feminismiä ei myöskään osata laajentaa naisten aseman ulkopuolelle. Ei ymmärretä, että feminismi vapauttaa myös miehet, mahdollistaa monenlaiset mieskuvat, ja antaa äänen myös rodullistetuille, vammaisille ja muille yhteiskunnassa syrjityille. 
Nyt, kun olen Adichien esseen lukenut, pitäydyn edelleen kannassani: feminismi on hyödyllinen aate, johon yhdeksäsluokkalaisten on syytä tutustua. Kuten moni Adichien teosta puolustava on todennut, koulussa käydään läpi myös muita ismejä. Feminismi ei toisin sanoen olisi ainoa aate, josta koulussa puhuttaisiin: tuleehan äidinkielen tunneilla tutustuttua väkisinkin vaikkapa nationalismiin (osa kirjallisuushistoriaa). Arvo- ja aatemaailmat sävyttävät väkisinkin jokaisen opettajan, jokaisen tunnin ja jokaisen oppilaan elämää. Ismeiltä ei voi välttyä, vaikka julistavaa opetuksen ei pidä olla. Kannustaminen tai uuden opettaminen eivät silti tyrkyttämistä ole. 

Toisaalta ymmärrän nyt myös vastapuolta. Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä ei mielestäni ole suunnattu yhdeksäsluokkalaisille. Se ei ole myöskään helpoin teos tutustua feminismiin, jos liike ei ole entuudestaan tuttu. Adichie nostaa esimerkeiksi muun muassa rahaan ja nigerialaiseen baarikulttuuriin liittyvät tilanteet. Niitä ei ole helppo lähestyä yhdeksäsluokkalaisena suomalaisena, jos antifeminismiä ei osaa bongata edes lähiympäristössä. 

On silti naiivia väittää, ettei Adichien esseestä saisi mitään irti yhdeksäsluokkalaisten tunneilla. Sen kautta voi lähestyä mediakohua: esseen luettua voi pohtia, miksi opuksen jakaminen herätti niin paljon tunteita. Sen kautta voi nostaa keskusteluun tasa-arvoon liittyvät kysymykset ja pohtia vaikkapa sitä, miten epätasa-arvo näkyy koulussa. Voidaan pohtia sitä, millainen tasa-arvoa kannattava kirja toimisi parhaiten yhdeksäsluokkalaisille. Teoksen avulla voi pohtia myös sitä, miksi haluaisimme lukea ensisijaisesti omassa kulttuurissamme tapahtuvassa epätasa-arvossa - ja voisimmeko kenties, siitä huolimatta, oppia feminismistä myös muiden kokemusten kautta. Adichien teoksen kautta voi johdatella oppilaita huomaamaan, että vaikka itsellä ei olisi epäoikeudenmukaisia kokemuksia, jollakin muulla - tai jossakin muualla - niitä voi olla.  

Adichien teos on vaikuttava ja siihen pyrkivä. Se antaa joitakin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten sukupuoltenvälistä epätasa-arvoa toistetaan nigerialaisessa ja yhdysvaltalaisessa kontekstissa. Tutuilta ne tuntuvat silti. Essee muistuttaa, että kasvatuksella on vaikutuksensa: uusi, erilainen kasvatustyyli synnyttää uudella, laajemmalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Teos aiheineen on tarpeellinen kannanotto, ja sitä on taatusti mahdollista hyödyntää myös nuorten kanssa. 

Toisaalla: Tuijata, Simo Sahlman

2 kommenttia:

  1. Mielestäni yksi kohun huvittavimmista puolista on se, että nyt väitetään tämän olevan taas yksi ideologian tuputtamisyritys. Jotkut vetoavat Pirkkalan koulukokeiluun. Silti nämä samat ihmiset unohtavat, että kouluopetus on tälläkin hetkellä kokonaan ideologioiden läpäisemä. Näihin ideologioihin lukeutuu esimerkiksi edustuksellinen demokratia ja kapitalismi. Yhtä lailla se, että lapset ja nuoret opetetaan uskomaan edustuksellisen demokratian ylivertaisuuteen sitä kyseenalaistamatta, on ideologiaa. Ei ole sattumaa, että koulussa ei mainita koskaan esimerkiksi anarkismia, tai jos mainitaan, niin negatiivisessa yhteydessä. Sama pätee äärioikeistolaisiin ideologioihin. Koulussa ei perehdytä kovin paljoa, jos lainkaan, saamelaisiin, alkuperäiskansoihin, vähemmistökieliin tai yhteiskuntakritiikkiin, talouskasvun huonoja puolia ei myöskään valoteta. Tässä pitäisi muistaa koululaitoksen ja kaikkien muidenkin valtion laitosten ja virkamiesten, kuten poliisin, tarkoitus. Niiden tarkoituksena on kasvattaa ihmisistä yhteiskunnan osasia ja pitää ihmiset ruodussa tietyin rajoin, jotta tämän hetkinen yhteiskuntamalli ei vaarannu. Onko se hyvä vai huono asia, on jo aivan eri kysymys. Tässä valossa kuitenkin nimenomaan feminismin kritisoiminen ideologian tuomisena kouluun, on varsin hämmentävä. Tokikaan totuttua ja jo hyväksyttyä mallia ei nähdä ideologiana, vaikka se sitä onkin.

    Onhan myös kysymys siitä, millä tavoin mitäkin ideologiaa käsitellään. Mitkä ovat itsestäänselvyyksiä, mitkä negatiivisia ja mitkä vaietaan. Julistaminen yleensä kielletään, mutta tietyllä tapaa voisi ajatella, että tämänkin hetkisen mallin opettaminen on yleisesti hyväksyttyä julistamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, todellinen ongelma onkin, etteivät kaikki tunnu ymmärtävän, että ideologioita on olemassa ja ne vaikuttavat meihin koko ajan, vaikkei niitä päällepäin huomaisikaan. Feminismi tietty pyrkii nostamaan esiin ja kritisoimaan sellaisia luonnollistuneita ideologioita, jotka vahingoittavat joitakin.

      Minusta koulussa pitäisi tuoda esiin erilaisia ideologioita ja tehdä näkyväksi ne, jotka ovat nyt vallalla. Keskustelun kautta jokainen voi päättää, mihin uskoo. On hieman huvittavaa, että feminismi koetaan niin hirvittävän vaaralliseksi, vaikka tosiasiassa ne, jotka eivät sen sanomaan usko, tuskin menettävät omia arvojaan (vaikka ehkä pitäisi, mutta ainakin he voivat valita, mihin uskoa), vaikka välillä feminismistä kuulisivatkit.

      Poista