perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja (sekä sananen sukupuolittuneesta kirjallisuudesta)

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Karisto 2017
157 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Slurps. Tämän lukee äkkiä.
"Iiro-Matias tosiaan oli rasisti seiskalla. Oli käärityt farkun lahkeet, maihinnoususaappaat ja vihreä pilottitakki. Silloin hän "vihasi apinoita" ja piti hakaristimerkkiä taskussa, mutta ei koskaan ommellut sitä hihaan. / Sitten sattui jotain ja puuska meni ohi. "Jotain" liittyi luultavasti siihen, että Iiron isän firmaan tuli töihin mies Irakista, hyvä tyyppi. silläkin saattoi olla vaikutusta, että ne kaksi muuta pilottitakkia olivat kahta luokkaa ylempänä ja saivat peruskoulutuksensa päätökseen."

Kalle Veirton Ohut hauska kirja osuu oivaan saumaan. Pojat lukevat yhä vähemmän, mikä näkyy heikkoina luku- ja kirjoitussuorituksina. Internet on korvannut kirjat, eikä heikkolukuisen ole helppo tarttua paksuihin, vaativiin kaunokirjallisuuden klassikoihin. 

Ohuen hauskan kirjan parhaana puoleena voikin pitää sen helppolukuisuutta. Teksti on suurta ja luvut lyhyitä, Veirton kieli selkeää ja helposti ymmärrettävää. Pohdin pitkään, olisiko mukana voinut olla enemmän puhekieltä, mutta loppujen lopuksi yleiskielen lukeminen on juuri se, mitä heikot lukijat tarvitsevat. On opittava löytämään keinoja, joilla sanoa mietteensä asiallisesti, kaunokirjallisesti.  

Lyhyesti sanottuna Veirton uutuus kertoo Ekusta ja Iiro-Matiaksesta, jotka lähtevät etsimään kadonnutta kirjaa. Pojat joutuvat matkallaan pieniin seikkailuihin; joka luvussa on toimintaa, ja ne päättyvät jonkinlaiseen vihjeeseen siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Nuorten maailman keskeiset asiat - ystävyys, ihastuminen, perhesuhteet, bileet - tulevat käsitellyksi, vaikkakin ohuelti. 

Veirto tarjoaa romaanissaan samastumisen kohteita niille jätkille, jotka eivät tykkää lukea, eivät menesty koulussa ja jotka painiskelevat tyttö- ja tulevaisuusongelmien kanssa. Miehisiä samastumisen kohteita on tarjolla, joskin avaan seuraavaksi niiden ongelmallisuutta. Puutteistaan huolimatta Veirton romaani on hyväntahtoinen, ja ilahduin esimerkiksi siitä, että perhesuhteet kuvattiin lämpiminä ja toimivina. Toisinaan on hyvä antaa mallia siitä, että teini-ikäinen voi pärjätä kotiväkensä kanssa.

Jätkäkirjallisuudesta

Kirjallisten ansioidensa ohella mietin lukiessani paljon sitä, miksi tällainen kirja on ollut tarpeellista kirjoittaa. Poikien lukutaidon heikentyminen on tietysti vakava asia, johon tulisi kiinnittää huomiota; lukemiseen innostaminen ei ole helppoa. Veirton teoksesta kuultaa tavoite innostaa heikompiakin lukijoita teoksen pariin, mikä on hyvä. En silti malta olla ajattelematta ja kyseenalaistamatta, millaisin keinoin se tehdään. 

Määrittelen Ohuen hauskan kirjan tässä jätkäkirjallisuudeksi. Se on selkeästi suunnattu pojille: sen päähenkilöt ovat poikia, samoin kaikki keskeiset sivuhenkilöt Hölinää ja kirjailijaa lukuun ottamatta. Veirton luoma maailma on kovin miehinen, ja se olettaa, että kirjallisuus kiinnostaa poikia vain, jos sen toimijat ovat miespuolisia. Tämä on mielestäni yksi nuortenkirjallisuuden suurimmista ongelmista: teokset suunnataan kaksijakoisen sukupuolimaailman toiselle osapuolelle, ja jo lähtökohtaisesti oletetaan, että pojat ja tytöt ovat kiinnostuneet eri asioista. 

Millaista maailmaa Veirto sitten vähän lukeneille pojille tarjoaa? Sellaista, jollaiseen oletamme heikkojen lukijoiden kuuluvan. Päähenkilöt ovat hyviä jätkiä: rentoja, koulunsa sluibailleita, tytöistä, autoista, remonteista ja toiminnasta kiinnostuneita. On tietysti niin, etten kuulu siihen kohderyhmään, jolle kirja on suunnattu, mutta minusta tästäkin kohderyhmästä luodaan varsin typistävä, kapea kuva. Action, remonttihommat, seksi, kalja ja autot - eikö poikana oleminen ja mieheksi kasvaminen ole mitään muuta? Pojille suunnatut kirjat käsittelevät järjestään urheilua, pelaamista ja toimintaa, mutta on vaikea miettiä, mitä suositella pojalle, joka ei viihdy näiden klassisten sukupuoliodotusten maailmassa. Tohdin epäillä, samastuvatko kaikki heikot lukijat Veirton luomaan maailmankuvaan.  

Entä millaisen kuvan Veirto luo naisista? No, jo kirjan ensimmäisillä sivuilla ilmenee, että naispuolinen äidinkielenopettaja ei koskaan saanut poikia lukemaan. Kun paikalle sen sijaan ilmestyy sijaistava Rauno, joka on tunnettu kurista ja järjestyksestä, lukuhommat alkavat kiinnostaa. Naiset eivät pystykään puhuttelemaan poikia yhtä tehokkaasti kuin miehet. Helinä taas on olemassa lähinnä viesteinä ja Ekun referaatteina, ja häntä kuvataan ensisijaisesti suhteessa Ekkuun. Helinän ja Ekun suhteessa keskeistä ovat suudelmat ja kenties tulevaisuudessa häämöttävä ensimmäinen seksikerta. Paljon muuta Ekku ei tunnu Helinästä ajattelevan - edes kirjan lopussa. Nainen saattaa kieltäytyä pojan seurasta mutta antaa kuitenkin viitteitä, että on ehkä sittenkin kiinnostunut. Ja niin kaikki kävi, kuten mies oli toivonutkin.

Mitä ajatuksia pojille suunnattu kirjallisuus teissä herättää? Pitääkö kirjallisuus kohdentaa erikseen eri sukupuolille, ja miten nykyisen sukupuolittuneen kirjallisuuden kanssa tulisi toimia? 

2 kommenttia:

  1. Sukupuolittunut kirjallisuus antaa valitettavasti hyvin kapeat lokerot, mihin nuoren pitäisi mahtua: kaikki pojat eivät varmastikaan tykkää autoista eivätkä kaikki tytöt meikeistä, puhumattakaan siitä, että kaikki lukijat olisivat heteroita tai cis-tyttöjä ja cis-poikia. On mahtavaa, että kirjailijat tkevät töitä sen eteen että heikotkin lukijat saataisiin kirjallisuuden äärelle, mutta paljon on myös merkitystä sillä, miten sen tekee. Mielestäni sukupuolittuneen kirjallisuuden ongelmista pitäisi puhua ääneen (niin kuin olet esimerkillisesti tässä postauksessa tehnyt) ja tuoda esille se, että monipuolisempaa kirjallisuutta kaivataan. Jospa se keskustelu kantautuisi niin kirjailijoiden kuin kustantamoidenkin korviin, ja muutos tapahtuisi pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Oleellista ei ole ainoastaan se, että nuoret saadaan lukemaan, vaan myös se, että he oppivat pohtimaan, mitä kirjallisuudella halutaan sanoa elämästä. Moninaiset roolimallit ovat nuorille erityisen tärkeitä, ja siksi haluaisin nähdä vaihtelevuutta myös kirjallisuuden hahmoissa.

      Poista