Tarinoita Zimnbabwesta
Olen lukenut Ompun novellihaasteeseen Petina Gappahin novelleja kokoelmasta Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Gappah, itsekin alkujaan zimbabwelainen kirjailja, oli minulle entuudestaan täysin vieras - törmäsin hänen kokoelmaansa, kun etsin afrikkalaista luettavaa (hämmästyttävää ja noloa, etten ollut lukenut marraskuuhun mennessään ainuttakaan afrikkalaisen kirjoittamaa teosta).
Olen lukenut Ompun novellihaasteeseen Petina Gappahin novelleja kokoelmasta Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Gappah, itsekin alkujaan zimbabwelainen kirjailja, oli minulle entuudestaan täysin vieras - törmäsin hänen kokoelmaansa, kun etsin afrikkalaista luettavaa (hämmästyttävää ja noloa, etten ollut lukenut marraskuuhun mennessään ainuttakaan afrikkalaisen kirjoittamaa teosta).
Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta -kokoelmasta jää ensimmäisenä mieleen paha maku. Se johtuu kansikuvasta, joka mielestäni halventaa taidokkaan, elämää monisyisesti kuvaavan Gappahin teosta. Kansikuva on räikeitä värejä, oranssia, vihreää ja vaaleanpunaista, ja se näyttää jäljittelevän halpaa naistenlehteä: novellien nimiä on heitelty eri fonteilla ja väreillä ympäri kantta. Tummaihoinen nainen nauraa kannessa. Kansi kaameine värivalintoineen muistuttaa 90-luvusta, vaikka teos onkin julkaistu 2009.Afrikkalaisten kirjailijoiden saamista kansikuvista on kirjoitettu esimerkiksi täällä.
Olen hämmästynyt, sillä Petina Gappahin novellit eivät ole mitään kevyttä luettavaa. Ne eivät ole naisten hairlekiinitarinoita, joissa nainen tapaa prinssin ja antaa tälle elämänsä. Ensimmäinen novelli, Surusävelten saatossa, kertoo miehensä menettäneen naisen tarinan. Tarina on varsin feministinen: vasta kuolema vapauttaa naisen myöntämään, että aviomies on ollut petollinen, eikä rakkautta ole ollut. Tarinaan kietoutuvat - tosin jokseenkin sekavasti - Zimbabwen poliittinen historia sekä valtaapitävien etuoikeudet ja synkät salaisuudet. Avausnovellissa ei ole mitään kevyttä, vaan se raottaa alistettujen naisten maailmaa.
Epäonnistunut kokeilu
Ray Bradburyn Lohikäärme (kokoelmasta Toiset taivaat) jäi minulle etäiseksi. Muistan lukeneeni Bradburyä yläasteella, kun käsittelimme äikän tunneilla kirjallisuudenlajeja. Yllätyin Huhtikuun noidasta positiivisesti, mutta sittemmin scifin ja fantasian lukeminen on jäänyt. Lohikäärme ei houkutellut jatkamaan.
Ihmissuhdetarinoita
En ollut varautunut siihen, että Taina Latvalan Ennen kuin kaikki muuttuu on kertomuskokoelma. Luin kokoelmasta kolme ensimmäistä, yhteen linkittyvää novellia (Viimeinen kesä, Kilpikonnan äiti, Unelma-asiakas). Latvala kirjoittaa kauniisti. Varsinkin Kilpikonnan äiti jäi näistä mieleeni: siinä kertojana toimii henkilö, joka tarkkailee tyttöystävänsä toimia, kilpikonnakiinnostusta ja hiipuvaa parisuhdetta. Nainen, johon kertomukset liittyvät, näyttäytyykin ensimmäisissä tarinoissa jokseenkin ärsyttävältä, vähän ristiriitaiselta hahmolta. Latvalan kertomukset ovat kiinnostavia, mutta olen jättänyt teoksen toistaiseksi odottamaan.
Novellihaasteeseen luetut: 8
En ollut varautunut siihen, että Taina Latvalan Ennen kuin kaikki muuttuu on kertomuskokoelma. Luin kokoelmasta kolme ensimmäistä, yhteen linkittyvää novellia (Viimeinen kesä, Kilpikonnan äiti, Unelma-asiakas). Latvala kirjoittaa kauniisti. Varsinkin Kilpikonnan äiti jäi näistä mieleeni: siinä kertojana toimii henkilö, joka tarkkailee tyttöystävänsä toimia, kilpikonnakiinnostusta ja hiipuvaa parisuhdetta. Nainen, johon kertomukset liittyvät, näyttäytyykin ensimmäisissä tarinoissa jokseenkin ärsyttävältä, vähän ristiriitaiselta hahmolta. Latvalan kertomukset ovat kiinnostavia, mutta olen jättänyt teoksen toistaiseksi odottamaan.
Novellihaasteeseen luetut: 8
Kommentit
Lähetä kommentti