Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Siltala 2016

403 s.

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: Hä? Mitä tapahtuu, mikä on totta?

"Ei pidä pitää mielikuviaan todellisina.
         Vain taiteilijoilla on sellainen oikeus, ja niilläkin vain siksi, että ne ottavat sen oikeuden, kyselemättä. "

Lehdessä entisen ystävän kuolinilmoitus. Paluu menneeseen ja muistoihin: mikä on totta? 

Mitä osaisin kirjoittaa Pirkko Saision uusimmasta romaanista? Tällä kertaa ajatuksia on vaikea pukea sanoiksi.

Saision tyyli ei petä. Avasin kirjan jännittyneenä: onhan tämä sitä samaa pirstaloitunutta tekstiä kuin ennenkin? On se. Se saattaa olla jopa entistä pirstaloituneempi, vaikka sitä rytmittävätkin ajanilmaisut. Tässä romaanissa ihastuin eniten Saision tapaan kuvata päähenkilön sisäistä puhetta, sitä, miten ajatukset hetki hetkeltä etenevät.

Pirstaleisuus ja sirpaileisuus hämmentävät lukijaa paitsi tekstissä myös sen keskushenkilössä. Päähenkilö, mies, esittäytyy asianajajaksi. Saisio venyttää lukijan mielikuvaa asiallisesta, järkiperäisestä asiantuntijasta: mies ei pysy koko aikaa samana. Hän hämmentyy entisen ystävän kuolinilmoituksesta, ja sitten kaikki alkaa hämmentää. Mitä Pablon kanssa tulikaan tehtyä? Lukijalle käy nopeasti selväksi, ettei minäkertoja ole luotettava vaan epäröivä, ahdistunut, jollakin tavalla omassa maailmassaan kulkeva mies. 

Mies, ja hänen asiansa kysyy, mikä on totta. Saision teos vaatii lukijaltaan paljon: päähenkilö-kertojan mielenliikkeitä ei ole helppo ymmärtää. Myös se, mikä on normaalia, kyseenalaistetaan lopussa: "Enkä malta olla lisäämättä, että normaalius on tila, josta voimme hyvällä syyllä olla kovinkin erimielisiä."

Saision romaani jättää paljon mietittävää. Sen monitulkintaisuus haastaa, pakottaa keskittymään ja ajattelemaan. Kuka asianajaja oikeastaan on, ja mitä hänelle ja Pablolle aikanaan tapahtui? 

Esimerkiksi Levoton lukija ja Ulla sekä Krista ovat tutustuneet Saision uutuuteen.