Siirry pääsisältöön

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä
Tammi 2012
272 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Plääh. Vähän epäuskottavaa mutta hymyilyttää toki.
 -Musta tulee sun elämänvalmentaja, Sanni sanoi. - Mä lupaan henkilökohtaisesti pitää huolta siitä, että sun gradu on syksyyn mennessä kasassa. Ensin me laaditaan sulle ohjelma, ja sä saat poiketa siitä vain, jos soitat mulle ja kysyt luvan. Ja jos sä et toimi niin kuin me sovitaan, sulle pitää miettiä rangaistus, joka tuntuu jossakin.
Veera Vaahtera -viikkoni jatkuvat. Viime viikolla luin hömppätarpeeseeni sekä uusimman, ihastuttavan Kevyesti kipsissä että sitä edeltäneen Rakkautta, vahingossa. Mukaani tarttui myös tämä Onnellisesti eksyksissä, jossa kuvataan ikisinkun opiskelija-Emman harhailua (niin kaupungin kaduilla kuin elämässä ylipäätään). 

Vaahtera kirjoittaa hyvin ja mukaansatempaavasti. Hänen kirjoissaan on humoristinen ote, ja monet bloggaajat ovat kehuneet Vaahteraa siitä, ettei tämän kirjoissa kohelleta ja nolata päähenkilöä jatkuvasti. Höpsöydessään Emma onkin varsin hellyttävä romaanihenkilö. 

En silti oikein vakuuttunut tästä romaanista. Ehkä eniten tökkivät ihmissuhdekuviot ja se, miten Emma erinäisiin miehiin suhtautuu. Opettajaihastus on vähän kulunut. Janek puolestaan myöhästelee, ei tule tapaamisiin ja kohtelee Emmaa kaltoin; silti Emma romaanin lopussa toteaa kohdelleensa poikaa turhan ankarasti. Siis mitä? Janek vaikuttaa minun silmiini juuri sellaiselta hyväksikäyttävältä omaneduntavoittelijalta, jota en viitsisi kauaa elämässäni pitää. 

Sanni on puolestaan Emman paras ystävä, mutta hän katoaa kummallisesti Amerikkaan romaanin loppupuolella, jotta juonenkäänteet saavat Vaahteran tahtomaa tilaa. Tuntuu vähän kummalliselta, ettei Emma pidä Sanniin yhteyttä, edes sen vertaa, ettei kuule tämän palanneen pikavisiitiltä takaisin Atlantin tuolle puolen. Loppuratkaisu hymyilyttää, mutta Emman ja Sannin suhdetta ei kuvata niin kuin tosielämässä ehkä kävisi. Romaanissa maistuvat vahvasti valinnat, joilla pyritään saamaan tarina tiettyyn loppuratkaisuun.

Yksi huippu hahmo romaanissa kuitenkin on, ja se on Emman äiti. Lähetin omalle äidilleni muutaman valitun palan kuvauksista, joissa Emman äiti mainitaan. Tässä hössöttävässä mutta hyväntahtoisessa äidissä oli jotakin tuttua. :)

Tuulian mielestä Onnellisesti eksyksissä on kepeää kesälukemista, Nina samastui Emman elämäntilanteeseen ja Paulalle kirja oli välipala.

Kommentit

  1. Veera Vaahterat ovat kyllä hauskoja ja lempeitä lukea. En ole itsekään pitänyt aivan kaikista yhtä paljon, mutta pääsääntöisesti hauskuttavat ja pitävät mukavaa seuraa nämä kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Vaahteran teoksista saa hyvää mieltä ja ne viihdyttävät silloin, kun tummempisävyiset tarinat eivät innosta.

      Poista

Lähetä kommentti