Siirry pääsisältöön

Mehevä maaliskuu

Maaliskuun luettujen kirjojen pino on varsin muhkea. Innostuin lukemaan peräti 12 kirjaa, ja sain kuukauden aikana sekä Anna- että järjestelypuuskan. Hiihtolomalla ehdin myös viimein pitää lukumaratonin. Mitä tyttökirjoihin tulee, ehdin ahmia kolme Anna-kirjaa, aloittaa fanityttökirjan ja suunnitella ystävän kanssa Anna-iltamia. Poikaystäväni kanssa vierailimme antikvariaatissa, josta hamstarin pari vanhempaa Anna- ja Runotyttö-kirjaa. Suunnitelmissa onkin palata ensi kertaa myös Runotyttöihin, jotka olen lukenut lapsuudessani vain kertaalleen. 

Maaliskuu alkoi huikealla lukuelämyksellä, kun sain viimein luettua TBR-listaltani Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Kirja herätti paljon ajatuksia ja muistutti siitä, että välillä on hyvä lukea sellaistakin, joka ei tyyliltään tai genreltään sijoitu omalle mukavuusalueelle. Mohammed, suomalainen oli aiheeltaan ajankohtainen, ja siksi luulin sitä kiinnostavaksi. Kirja oli kuitenkin yksi blogiaikani suurista pettymyksistä: täynnä kliseitä ja kankeaa keskustelua. Liehun pienoisromaani Rakkaus Pariisissa oli lukumaratonini kevyt välipala ja sujahti ohitseni jättämättä suuria muistoja. Tyylikäs teos oli kuitenkin.


Kuukauden hienoimpiin lukuhetkiin kuului Paco Rocan liikuttava sarjakuvateos Ryppyjä. Alzheimer-aiheiset teokset ovat miellyttäneet minua aiemminkin. Tuntuu, että ne melkein automaattisesti päätyvät parhaimpien listalle - kyse on kai siitä, että aihe tulee henkilökohtaisesti lähelle, herättää paljon muistoja.

Canthin Työmiehen vaimo ja Branderin Lihakuu tulivat myös luettua. Sitten hurahdinkin Annoihin ja luin sekä Anna ystävämme, Annan unelmavuodet että Anna opettajana. Anna omassa kodissaan on parhaillaan kesken (kuten niin moni muukin kirja). Uudemmista teoksista tutustuin Pulkkosen Eurooppalaisiin uniin, ja hyvästelin myös Ehtoolehdon mummelit lukemalla sarjan päätösosan.

Postauksestani tuli näemmä linkkien sikermä, mutta vielä yksi teos on mainittava. Innostuin Marie Kondon KonMarista, ja olen viimeiset päivät putsannut hyllyjäni. Vaatteet, meikit ja paperit on nyt aseteltu järjestykseen, ja voi sitä iloa, kun voin laittaa tavarat niiden omille paikoilleen! Teoksen tunnelmaan en ihastunut, mutta on hienoa saada hyllyjä raivattua. Seuraavaksi on askartelutarvikehyllyn vuoro...Tekemistä siis riittää! Onneksi riittää myös lukemista: kesken ovat niin Anna, Kurjat, Anna-fanien kirjoituskokoelma kuin muutama uudempikin teos... :) Lukuintoa huhtikuulle! Nauttikaa keväästä, auringosta ja muuttolinnuista (pian on parhain linturetkeilyaika, jipii!).

Kommentit